maanantai 29. helmikuuta 2016

Eptá Pigés - Seitsemän lähdettä

Heipparallaa! Seuraavaksi kerron teille Eptá Pigésista eli Seitsemästä lähteestä, joka on myös yksi Rodoksen tunnetuimpia luonnonnähtävyyksiä Perhoslaakson ohella. Seitsemän lähdettä sijaitsee lähellä Archipolis-kylää.  Eptá Pigés on pysäyttävän kaunis paikka luonnon lähteineen ja vehreine maastoineen. Paikka on täydellinen vastakohta kaupungin hälinälle ja paahtavalle auringolle. Eptá Pigés tarjoaa varjoa ja viileyttä vesiputouksien lomassa. 


Maanviljelijät ovat käyttäneet jo satojen vuosien ajan Seitsemän lähteen vettä viljelmien kasteluun. Aikoinaan italialaiset istuttivat alueelle männikön, jonka suojissa elää nykyään eri orkidealajeja. Italialaiset insinöörit suunnittelivat myös kanavat, joissa virtaa raikas lähdevesi ja jotka muodostavat metsän keskelle pienen lammen. Lammessa elää ankeriaita, kilpikonnia ja taskurapuja sekä muita Rodoksen kotoperäisiä lajeja. 

Alueella on mahdollista kahlata maanpäällisten kanavien ja tunnelin läpi, jotka vievät lopuksi lammelle. Tunneli on lähes 200 metriä pitkä ja pilkkopimeä, mutta siellä voi kulkea taskulampun valossa. Vastaantulijoita on kuitenkin varottava, sillä tunneli on ahdas, kahteen suuntaan kulkevalle liikenteelle tunnelissa ei ole oikein tilaa. Legendan mukaan Seitsemän lähdettä on rakkauden ja nuoruuden lähde. Taru kertoo, että tunnelin läpi kuljettua, pitäisi muuttua nuoremmaksi tai rakastua pian. Ahtaanpaikankammosta kärsivien on mahdollista taivaltaa polkuja pitkin kauniille lammelle. 

Alueella voi istahtaa vaikkapa kahville nautiskelemaan raikkaasta ilmasta ja kauniista maisemista. Samalla voi seurata riikinkukkojen, ankkojen ja hanhien touhuja. Alueella on myös mahdollista nauttia aidosta kreikkalaisesta ruoasta, esimerkiksi raikas kreikkalainen salaatti on hyvä vaihtoehto! Kun itse kävin Seitsemällä lähteellä, silloin oli superhelle, + 47 °C. Oli ihanan virkistävää päästä hieman viileämpään puistoon, raikkaiden lähteiden ympärille. Mielestäni Seitsemän lähdettä on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, etenkin jos tykkää katsella ja kierrellä luonnonnähtävyyksiä. 


-Julia-


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Rodoksen Uusikaupunki

Moikka! Edellisessä postauksessa kerroin Rodoksen Vanhastakaupungista, joten nyt jatkan Rodoksen Uuteenkaupunkiin :)
Sadan palmun aukio, sijaitsee lähellä Ellín rantaa


Turkkilaismiehityksen aikaan, jolloin kreikkalaiset ja muut kansalaisuudet, jotka eivät saaneet asua Vanhassakaupungissa, asuivat Vanhankaupungin muurin toisella puolella. Muurin toiselle puolelle alkoi muodostua pieniä kyliä ja kirkkoja. Aikojen saatossa ne kasvoivat lopulta yhteen ja muodostivat nykyisen Rodoksen Uudenkaupungin. Nykyään Uudessakaupungissa on nähtävillä eri rakennuksissa 1920 ja 1930-lukujen italialaista arkkitehtuuria.

Vanhankaupungin portti, taustalla Uudenkaupungin Mandrákin satamaa

Uusikaupunki on melkein kuin vastakohta Vanhalle kaupungille. Uudestakaupungista löytyy hienoja hotelleja, kansainvälisiä ravintoloita, vauhdikasta yöelämää, näyttäviä julkisia rakennuksia ja kauppakeskuksia. Näiden lisäksi Uudestakaupungissa on mahdollista viettää aikaa hienoilla uimarannoilla ja kasinolla, jonne saa kulutettua helposti pikkurahat, miksei isommatkin.

Mandrákin satamasta

Uudenkaupungin Mandrákin satama on yksi suosituimmista nähtävyyksistä. Ennen vanhaan satama toimi kaupungin pääsatamana. Nykyään sen laiturin varrella on lukuisia paikkoja yksityisiä purjeveneitä varten, sekä kolme kuuluisaa tuulimyllyä. Tuulimyllyt sijaitsevat sataman muureilla ja ne ovat myös suosittu vierailukohde.
Yksi kolmesta kuuluisasta tuulimyllystä

Mandrákin sataman laiturin päässä kohoaa Ágios Nikólaoksen linnake. Johanniitat rakensivat tämän linnakkeen ja sitä käytettiin sotatarkoitukseen esimerkiksi toisessa maailmansodassa. Linnaan on kapea portti, jota reunustaa kaksi pylvästä, joiden päissä komeilevat pronssiset patsaat, uros- ja naaraspeurat. Nykyään linna toimii majakkana.

                                 Peurapatsaat ovat yksi Rodoksen tunnetuimpia nähtävyyksiä

Kauan aikaa sitten näiden patsaiden tilalla on kerrottu olevan Helios-auringonjumalaa esittävä patsas, mutta se tuhoutui ilmeisesti maanjäristyksessä.

Rodokselle istutettiin muinoin peuroja käärmeiden karkottamiseksi saarelta. Uskottiin, että peurat tappavat käärmeitä niiden terävillä sarvillaan. Osmanien aikana peurat metsästettiin sukupuuttoon, mutta myöhemmin italialaiset istuttivat uuden kannan saarelle. Nykyään kymmeniä peuroja elää suurella aidatulla suojelualueella lajin säilymisen takaamiseksi.


Mandrákin sataman lähellä on lukuisia kahviloita, kauppoja ja tunnelmallisia tavernoita, joissa on idyllistä kierrellä. Kahviloita löytyy laidasta laitaan ja niiden valikoimissa on toinen toistaan maukkaampia herkkuja. Itselleni tosin sattui aika kallis kahvilareissu, sillä pari kahvia ja leivosta tuli maksamaan 30 € ! Jos mahdollista, niin kannattaa katsoa tarkemmin hinnastoa, minne menee kahville ja että peritäänhän oikea hinta kaikista tuotteista. Aina ei tule välttämättä ajatelleeksi, kuin vasta jälkeenpäin...

Kesäaikana sataman laitureilla päivystää monia kiertoajeluun tarkoitettuja veneitä, joilla on kätevä matkustaa vaikkapa Rodoksen lähikylään Líndokselle tai muille läheisille saarille kuten Symille. Hinnat ovat melko huokeita verrattuna Suomeen, joten veneretki esimerkiksi viereiselle saarelle on oiva vaihtoehto lomapäivän viettoon!

Ellín uimaranta on kaupungin suurin ranta. Ellín rannan taustalla voi nähdä Kreikan suurimman kasinon. Rannan länsipäässä sijaitsee Akvaario, jossa on nähtävillä Rodoksen merivesien kotoperäisiä lajeja. Akvaariosta kerroinkin jo aiemmin täällä. Ellín rannan läheisyydessä on myös Sadan palmun aukio, josta olikin kuvia aivan alussa.


Suurin osa Uudestakaupungista jatkuu Vanhankaupungin länsi- ja eteläpuolelle. Alle puolen tunnin (2km) kävelymatkan päässä kohoaa Monte Smithin kukkula, toiselta nimeltään Ágios Stéfanos. Kukkulalta on huikeat maisemat niin Turkin puolelle, lähisaarille, kuin koko Rodoksen kaupunkiin. Erityisesti auringonlaskun aikaan näky on superhieno. Tulen kertomaan myöhemmässä postauksessa lisää tästä kukkulasta.

Kolmen kilometrin päässä Rodoksen keskustasta sijaitsee rauhallinen ja viileä Rodíni-puisto. Puistossa on ihana viilentyä vaikkapa keskipäivän paahtavalta auringolta ja nauttia vehreistä maisemista. Siellä ilman valtaa mäntyjen ja sypressien tuoksu. Alueen läpi virtaa pieni joki, joka viilentää ilmaa mukavasti. Puistossa käyskentelee vapaasti myös riikinkukkoja ja ankkoja. Alueella on myös roomalaisten rakennelmien raunioita, joiden lomitse mutkittelee paljon pieniä polkuja,

Uudenkaupungin katuja

Uudessakaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa, sekä hyviä ravintoloita, uimarantoja ja railakasta yöelämää. Tulen vielä kirjoittamaan seuraavissa postauksissa tarkemmin rannoista, ravintoloista ja yöelämästä. Rodoksen Uusikaupunki on erittäin hyvä matkakohde vaikkapa juuri nuorille pariskunnille tai kaveriporukalle!

-Julia-

maanantai 22. helmikuuta 2016

Rodoksen Vanhakaupunki

Moi! Tällä kertaa kerron teille Rodoksen Vanhastakaupungista. Aiemmassa postauksessa sivusinkin jo Rodoksen Vanhaakaupunkia, mutta kerron nyt siitä tarkemmin. 




Rodoksen Vanhakaupunki on erittäin hyvin säilynyt keskiaikainen kaupunki ja upean näköinen paikka, jossa voi aistia historian havinaa ja antaa mielikuvitukselle tilaa. Se onkin yksi Rodoksen suurimmista vetovoimatekijöistä. Vanhakaupunki sijaitsee Rodoksen kaupungin ydinkeskustassa, osittain muinaisen Rodos-kaupungin päällä. Kaupunki on rakennettu suurelta osin 1300–1500-luvuilla. Siellä on tunnelmallisia ravintoloita, baareja, paljon erilaisia putiikkeja ja pieniä romanttisia kujia mukulakivineen sekä useita ritarien ajalta jääneitä nähtävyyksiä.








Vanhakaupunki on historian aikana selvinnyt monista pommituksista sekä piirityksistä sodan aikana. Kaupunki on myös säästynyt meri-ilman kosteudelta ja sen syövyttävältä vaikutukselta. Tällä hetkellä Vanhassakaupungissa asuu ja työskentelee yli 6000 ihmistä. Huomattavin Vanhankaupungin tunnusomainen piirre, on sen keskiaikainen muuri, joka ympäröi kaupunkia. Hiekkakivimuuri on 12 metriä paksu ja neljä kilometriä pitkä, jonka sisään koko Vanhakaupunki mahtuu. Muurissa on monia portteja, joista on helppo kulkea kaupungin ytimeen ja takaisin. Tosin monet portit ovat sen verran kapeita, että niistä mahtuu menemään vain jalkaisin tai skootterilla.





Muuri on alun perin rakennettu vuonna 1480 sen aikaista piiritystä varten, jolloin turkkilaiset yrittävät vallata Rodoksen. Tuolloin ei ollut vielä olemassa minkäänlaisia koneita tai muita välineitä, vaan kaikki rakennelmat on täytynyt tehdä käsin.

Vanhaankaupunkiin kuuluvat myös monet tähystystornit sekä 30 metriä leveä vallihauta. Nämä kaikki kielivät keskiaikaisesta elämästä ja Vanhassakaupungissa voitkin tuntea olevasi kuin keskiajalla. Kaupunkia voisi kuvailla nykyajan eläväksi museoksi, kuitenkin modernilla tavalla. Vanhakaupunki on kuulunutkin Unescon maailmanperintökohteeseen jo vuodesta 1988 asti, sen harvinaisuuden ansiosta. 


Vanhankaupungin puistoaluetta



Vanhakaupunki on kuin pienten kujien sokkelo, ikinä ei voi tietää, mitä seuraavan mutkan takana on. Toisaalta siellä ei voi myöskään eksyä, sillä lopulta kaikki hiljaiset sivukujatkin vievät Vanhankaupungin pääkadulle, Odós Sokrátukselle, eli Sokrateen kadulle. Pääkadun ja sivukatujen näyteikkunat täyttyvät niin designkelloista, kuin edullisista jalkineista ja muista vaatteista. 




Kaupungin muurit ovat itsessään jo nähtävyys, mutta nähtävää riittää myös esimerkiksi Paláti Megálon Magístron, eli Suurmestarien palatsissa, Moussío Arkheologikó, eli arkeologisessa museossa ja museoaukiossa. Museoaukion laidoilla kohoaa monia merkittäviä rakennuksia. Esimerkiksi aukion itäpäässä on Linnan Neitsyt Marian kirkko, jonka bysanttilaiset aloittivat ja johanniitat tekivät loppuun. Nykyään kirkossa toimii Bysanttilainen museo
Roloín kellotorni

Jos haluat nähdä, millainen labyrintti Vanhakaupunki todellisuudessa on, silloin kannattaa vierailla Rolóin kellotornissa. Tornin huipulta pääsee ihailemaan Vanhaakaupunkia yläilmoista, jolloin saa hyvän käsityksen Vanhankaupungin sokkeloista ja sen koosta. 


Suurmestarien palatsi on upea paikka, kenties Vanhankaupungin tärkein nähtävyys. Palatsi rakennettiin Bysantin aikakaudella ritarien hallinnolliseksi keskukseksi. Palatsi kuitenkin tuhoutui vuonna 1865 räjähdyksessä, jonka jälkeen italialaiset ryhtyivät jälleen rakentamaan palatsia. Palatsi on vielä tänäkin päivänä hieno näky, sillä siinä on säilynyt hyvin ulkokuoren majesteettisyys ja sisätiloja koristaa antiikin ajoilta kerätyt pylväät. 

Palatsin lattiaa koristavat mosaiikit, jotka on tuotu Kosin saarelta. Yläkerrassa on saleja, jotka on kalustettu niukasti, jotta mosaiikit ja itse rakennus pääsee oikeuksiinsa.  Ritarikatu kulkee suoraan palatsista satamaan ja tämä katu olikin tärkein kulkureitti noin viisisataa vuotta sitten. Katu on mukulakivikatu, joka on aikoinaan rakennettu käsin. Tätä katua sanotaankin parhaiten säilyneeksi keskiaikaiseksi kaduksi.  Käydessäni Suurmestarien palatsissa, siellä vallitsi täysin keskiaikainen tunnelma ja palatsi oli yhtä upea ja kiehtova paikka, kuin saattoikin odottaa. 

Suurmestarien palatsi



Vanhankaupungin kuja


Illan hämärtyessä kaupunki muuttuu arkisesta vilinästä tunnelmalliseksi paikaksi, jossa riittää ihailemista. Kadut valtaa ravintoloiden, kauppojen ja katujen värivalot. Lisäksi lämmin ilma tekee oman vivahteensa tunnelmaan. 






Vanhankaupungin keskiaikaisia tykinkuulia














Vanhakaupunki on kokemisen arvoinen kohde ja siellä kannattaa vierailla niin päiväsaikaan kuin illallakin. Tällöin näkee kaksi aivan eri puolta Vanhastakaupungista. Päivällä kaupungissa voi kierrellä putiikeissa ja basaareilla, tehdä pieniä ostoksia ja istahtaa vaikkapa nauttimaan päiväkahvin tai tuorepuristettua appelsiinimehua kera herkullisen leivoksen.  






Mielestäni Vanhakaupunki oli parhaimmillaan illan hämärryttyä, värivalojen loisteessa. Kaupunkiin laskeutui salaperäinen ja romanttinen tunnelma, jota siivittivät kenkien kopina mukulakivikaduilla. Myöhäisillan pääteeksi oli rentouttavaa istahtaa alas syömään ja nauttimaan hyvästä ruoasta ja ihanasta tunnelmasta. 



Seuraavassa postauksessa kirjoittelen Rodoksen uudestakaupungista :)

-Julia-



perjantai 19. helmikuuta 2016

Akvaario


Moikka! Tällä kertaa esittelyvuorossa on Rodoksen Enidrío, eli suomalaisille tuttavallisemmin akvaario. Italialaisten rakentama akvaario sijaitsee Rodoksen pohjoiskärjessä, Ellin rannan länsipäässä, aivan meren rannalla. Enidrío on yksi Kreikan parhaimpia akvaarioita, sen monipuolisten eläinlajien ansiosta.

Ellin rannalta akvaario näkyy hyvin

Akvaario tarjoaa kaiken ikäisille nähtävää ja opittavaa merenelävistä. Vaikka akvaario on suunnattu ehkä enemmän lapsille, se on myös mielenkiintoinen kohde nuorille ja aikuisillekin. Akvaariossa ei ole vain kaloja, vaan lukemattomien kalalajien lisäksi sieltä löytyy runsaasti kilpikonnia, hylkeitä, rapuja, äyriäisiä, mustekaloja sekä monia muita lajeja, jotka on jo luokiteltu uhanalaisiksi. 

Taustalla akvaario

Akvaariorakennus ei näytä kovin suurelta ulkoa päin katsottuna, sillä itse akvaario sijaitsee maan alla. Rakennuksen yläkerrassa on museo, jossa on esillä erilaisia simpukankuoria ja mereneläviä. Akvaarioon on ihana paeta vaikkapa hetkeksi keskikesän paahtavaa aurinkoa ihastelemaan uskomattomankin näköisiä mereneläviä. Maan alla oleva akvaario on kuin luola, jossa pääset tuntemaan olevasi kuin keskellä merta, sillä joka puolella olevien lasiseinien läpi näkee niin erikoisen näköisiä äyriäisiä kuin kauniin värikirjon omaavia kalojakin. 





Museossa esillä olevia erilaisia mereneläviä








-Julia-

torstai 18. helmikuuta 2016

Perhoslaakso

.
Moikka! Ihan ensimmäinen nähtävyys/vierailukohde, jonka esittelen teille, on Petaloudes eli Perhoslaakso. "Petaloudes" tarkoittaa kirjaimellisesti perhosia, mutta yleensä paikkaa kutsutaan Perhoslaaksoksi. Perhoslaakso on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista luontokohteista Rodoksella ja ehdottomasti vierailun arvoinen kohde. Perhoslaakso sijaitsee Rodoksen eteläosassa, Theologos-kylän vieressä.


Laakso on lumoavan kaunis luontoalue vesiputouksineen, puroineen ja luonnonlähteineen. Laaksossa kiertää tunnelmallisia vanhoja puisia siltoja, joita pitkin voi kävellä ja ihastella kaunista laaksoa. Laaksossa paahtavimman auringon aikana varjoa antavat mäntypuut, jotka luovat vehreän tunnelman laaksoon. Vesiputoukset tuovat puolestaan raikasta ilmaa laaksoon.

Kuten nimestäkin voi päätellä, Perhoslaaksossa elää satoja tuhansia perhosia. Perhoset ovat Panaxia Quadripunctaria -lajia, eli vasamasiilikkäitä, jotka kuuluvat yökkösiin. Joka vuosi perhoset saapuvat toukokuun ja kesäkuun vaihteessa parittelemaan Perhoslaaksoon ja oleskelevat siellä aina syyskuun loppuun asti. Eniten perhosia laaksossa on kuitenkin heinä-elokuussa.












 Vasamasiilikäs (alempana oleva punakeltamusta -perhonen) 

Vasamasiilikkäät ovat erityisen kiintyneitä idänambrapuihin (toiselta nimeltään storaksiapuu), joita Perhoslaaksossa on paljon ja puut vetävätkin perhosia puoleensa kuin magneetit. Nämä yökkösiin kuuluvat perhoset eivät lennä paljoa, vaan lepäävät puiden suojissa ja kivien päällä. Aluksi perhosia voi olla hankala erottaa puiden ja kivien päältä, niiden mustakeltaisen värityksen ansiosta, mutta kun löydät ensimmäisen perhosen, niiden erottaminen puiden ja kivien pinnoilta helpottuu koko ajan, Näky on hurmaava, kun kivet, puut sekä puiden rungot peittävät valtavat perhoslaatat. 

Alla kuva storaksiapuusta perhosiin verhoutuneena.


Kun perhoset heräävät liikkeelle, jo ennestään upean näköinen puisto muuttuu yhdeksi väripilveksi, sillä perhosten lentäessä niiden siipien alta paljastuu keltamustan värityksen lisäksi myös punaista. Kun itse olin Perhoslaaksossa, perhoset eivät juuri lentäneet, vaan muodostivat ikään kuin valtavan kuorrutteen puiden ja kivien päälle. Perhoset olivat silti upean näköisiä ja se oli ehdottomasti näkemisen arvoinen kokemus.


Perhoslaaksossa kiemurtelee pieniä polkuja ja puisia siltoja, joita pitkin voi kierrellä oman halunsa mukaisesti. Jos jaksaa kivuta laaksossa tarpeeksi korkealle, pitkospuiden päässä odottaa upea vesiputous. Tämä jäi itselläni erityisesti mieleen Perhoslaaksosta, sillä näky oli niin hieno. Toinen mieleeni jäänyt seikka oli ravintola, joka sijaitsee tunnelmallisella paikalla, mäntyjen katveessa. Syömisen lomassa voi ihailla Perhoslaakson vesiputouksia, lähteitä ja kauniita polkuja.


Suosittelen laittamaan laaksoon kengät, joilla on hyvä kävellä, sillä laaksossa on monia nousuja ja polkuja, joissa hyvät kävelykengät ovat tarpeen. Lisäksi laaksossa tulee välttää huutelua ja taputuksia, sekä nopeita liikkeitä, sillä perhoset voivat stressaantua tai jopa saada shokkireaktioita säikähtäessään ulkoisia ärsykkeitä. Valitettavan usein turistit eivät tule tätä ajatelleeksi, vaan yrittävät saada perhoset lentämään taputuksilla ja muilla perhosia häiritsevillä tavoilla. 


Perhoslaakso on kaunis luonnonpuisto, jossa voi ihastella kauniita ja kristallinkirkkaita vesiputouksia, kiemurtelevia polkuja mäntyjen siimeksessä, kera satojen tuhansien perhosten. Jos olet menossa Rodokselle, täällä kannattaa vierailla, laakso jää varmasti mieleen hienona ja ennen kaikkea kauniina muistona.


-Julia-

lauantai 13. helmikuuta 2016

Rodoksesta yleisesti

Moikka! Ihan näin ensiksi ajattelin kertoa teille yleistietoa Rodoksesta, vaikka monet varmaankin tietävät paljon jo saaresta, sillä onhan se ollut yksi suomalaisten suosituimpia lomakohteita jo useiden vuosikymmenten ajan.

Tämän postauksen jälkeen siirryn kirjoittelemaan postauksia ylläolevien alaotsikoiden alle :)


Faktaa

Rodos on Kreikan neljänneksi suurin saari. Rodos sijaitsee Turkin ja Kreikan välissä, Egeanmeren kaakkoisosassa. Rodoksen saaren pinta-ala on noin 1400 neliökilometriä ja saaren asukasluku on noin 120 000. Asukaslukua on hankala arvioida tarkaksi, sillä se kasvaa koko ajan, sekä eri lähteissä on eri tietoa. Rodoksen saaren pääkaupunki, niin hassulta kuin se kuulostaakin, on samanniminen kuin itse saarikin, eli Rodos. Pääkaupungissa asukkaita on noin 65 000.


Yleistä

Rodoksen kaupunki on Kreikan yksi suosituimmista lomakohteista. Lämmin merivesi, lukuisat uimarannat ja monet ajanviettomahdollisuudet ovat tehneet Rodoksesta viihtyisän lomaparatiisin. Saaren pääkaupungin Rodoksen ilmapiiri on yhdistelmä kansainvälistä sivistystä ja keskiaikaa.


Kaupungissa voi yhdistää helposti ranta- ja kaupunkiloman, sillä Rodos tarjoaa upeat puitteet niin kaupunkilomaan kuin rantalomaankin, kera historiallisen vivahteen. Rodoksella on hyvät tieverkostot ja julkinen liikenne, minkä ansiosta saareen on vaivatonta tutustua itsenäisesti. Kaupungin vilinästä pääsee helposti rauhoittumaan pikkukylien tunnelmallisiin tavernoihin. Vehreyttä Rodoksen saarelle tuovat viljapellot, sekä sitrushedelmätarhat.  





Rodokselta löytyy 30 puhtaaksi luokiteltua rantaa, joista Ellin ranta ja Tuulinen ranta sijaitsevat Rodoksen kaupungissa. Muun muassa näistä rannoista tulen kirjoittamaan vielä myöhemmin lisää. Rodoksella on lisäksi useita vesiurheiluun soveltuvia rantoja vesiurheilusta kiinnostuneille. Nämä kauniit, puhtaat ja upeat hiekkarannat, kera upeine tyrskyineen, ovat myös yksiä merkittävimpiä vetovoimatekijöitä, jotka saavat auringonpalvojat matkaamaan Rodoksen lämpöön.  


Rodokselta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, niin itsenäisille reppureissaajille, kuin all inclusive-paketteja suosivillekin. Halusitpa lomallasi tutustua paikalliseen kulttuuriin tai luontoon, juhlia tai viettää aikaa yhdessä perheen kanssa, Rodoksella kaikki on mahdollista!

Kansainvälisyys

Rodoksen suurimmat lomanviettopaikat ovat kansainvälisiä. Kansainvälisyys näkyy esimerkiksi ravintoloiden englannin kielisissä ruokalistoissa ja englanninkielisten päivälehtien julkaisussa. Myös monissa ravintoloissa on tarjolla tuontioluita ja mahdollisuus katsoa ulkomaista urheilua. Kreikkalaiset ottavat turistit vastaan avoimesti ja vieraanvaraisesti.



Historiaa

Rodoksen yksi vahvimmista vetovoimatekijöistä on Rodoksen saaren historia. Historiaa on vaikea olla huomaamatta, olitpa missä tahansa Rodoksella. Vanhakaupunki on todella hieno ja näyttävän näköinen ja se onkin Unescon maailmaperintäkohde. Vanhakaupunki on selvinnyt monista pommituksista ja piirityksistä sekä kostean meri-ilman syövyttävästä vaikutuksesta. Vanhaa kaupunkia ympäröi vanha, 12 metriä paksu muuri. Muuri on vain neljä kilometriä pitkä, jonka sisään koko Vanhakaupunki mahtuu!


Turkkilaismiehityksen aikaan kreikkalaiset ja muut, jotka eivät saaneet asua Vanhassa kaupungissa, asuivat Vanhan kaupungin muurien ulkopuolella. Muurien ulkopuolella oli lukuisia kyliä, jotka kasvoivat ajan kuluessa yhteen muodostaen nykyisen Rodoksen Uuden kaupungin. Uudessa kaupungissa sijaitsee paljon mielenkiintoisia nähtävyyksiä, kuten Mandrákin satama, Monte Smith-kukkula ja Akvaario.

Vanhan ja Uuden kaupungin lisäksi Rodoksella voi tutustua esimerkiksi turkkilaisiin ja bysanttilaisiin muistomerkkeihin, muinaiseen Rodoksen akropoliin, Hippokarateen aukioon, lähteeseen sekä Neitsyen kirkkoon ja Rodoksen kauniiseen ja historialliseen kylään Lindokseen. Kuten edeltä tulee jo ilmi, historia on suuressa osassa Rodoksen menneisyyttä ja sen vaikutuksen huomaa monissa paikoissa vielä nykyäänkin, tuoden historian havinaa keskelle nykypäivää. 



Muita näkemisen arvoisia kohteita

Jos olet Rodoksella, niin kannattaa ehdottomasti käydä myös ainakin yhdessä Rodoksen kylässä, Lindoksessa. Lindoksella on pitkät historialliset juuret. Lindos on pieni, todella kaunis, valkoinen kylä, jossa voi aistia kreikkalaista elämäntapaa aidoimmillaan. Lindoksen arkkitehtuuri ja akropolis ovat kylän tärkeimpiä nähtävyyksiä. Toinen näkemisen arvoinen paikka on Symin saari, joka sijaitsee noin 45 kilometrin päässä Rodoksen saaresta. Symi on kuvan kaunis saari, kuin postimerkkimaisema. Symi on Kreikan saarista kaikista helteisin saari, joten juomista kannattaa olla reilusti mukana, ettei heikkous yllätä (kokemusta on..). Näistä kohteista tulen kertomaan myöhemmin lisää!



Rodos on sekoitus uutta ja vanhaa, nykypäivää ja historian havinaa. Rodoksella viihtyy varmasti jokainen, sillä Rodoksen monipuolisuus tarjoaa hyvät puitteet, niin loman kuin lomankin viettoon. 

-Julia-


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Alkuhöpinät


Moikka kaikille! Ihan aluksi kerron vähän itsestäni ja siitä, miksi kirjoitan tätä blogia. Olen 21-vuotias 3. vuoden restonomiopiskelija ja tämä blogi on osa opinnäytetyötäni. Olen matkustellut aika paljon ja siksi halusinkin opinnäytteeni liittyvän jollain tavalla ulkomaihin. Lähimpäni sydäntäni on Rodos, josta idea matkaoppaan tekemiseen lähti.

Matka Rodokselle-blogissani kerron erilaisia vinkkejä ja tietoa Rodoksen saaresta, mtta erityisesti Rodoksen kaupungista. Tavoitteenani on siis tehdä matkaopas Rodokselle matkaaville, erityisesti nuorille aikuisille. Blogissani esittelemäni nähtävyydet, ajanviettopaikat ja vierailukohteet ovat valittu erityisesti nuorten aikuisten näkökulma huomioon ottaen. Toki oppaasta on hyötyä myös kaiken ikäsille Rodoksesta kiinnostuneille ja sinne matkaaville. 

Blogini otsikon alapuolelta löydät alaotsikoita, joiden alta löytyy tietoa Rodoksesta aina tiettyyn kategoriaan liittyen. Kirjoitan blogia kevään kuluessa, noin 13 viikon ajan. Tulen kirjoittamaan keskimäärin kaksi postausta viikossa. Alaotsikot siis täydentyvät pikkuhiljaa kevään kuluessa. Blogissa käyttämäni kuvat ovat suurelta osin omia, mutta käytän myös tutuilta saamiani kuvia, kiitos siitä heille.

Jos mieleesi tulee joitain kehitysideoita blogin suhteen, hyviä vinkkejä Rodokseen liittyen, tai kommentoitavaa muuten vain, kommentoi rohkeasti! Otan mielelläni vastaan kaikki kehitysehdotukset ja muutkin kommentit! :)

Tervetuloa mukaan seuraamaan ja lukemaan matkaopasblogia Rodoksesta!


-Julia-