Moikka! Seuraavaksi kerron teille Rodoksen shoppailumahdollisuuksista.
Koska Rodos on yksi Kreikan suosituimpia turistikohteita, löytyy sieltä lukuisia putiikkeja ja liikkeitä. Sekä Uudessa- että Vanhassakaupungissa on hyvät shoppailumahdollisuudet, joskin niissä on hieman erilainen valikoima.
Vanhassakaupungissa onkin vielä hieman jäljellä itämaista basaaritunnelmaa. Rodoksen Vanhakaupunki on täynnä kauniita pieniä putiikkeja. Putiikit tarjoavat käsintehtyä keramiikkaa, matkamuistoja, mausteita ja hunajaa, sekä kaikenlaista pientä rihkamaa. Lisäksi Vanhassakaupungissa on paljon turkis- ja nahkaliikkeitä, sekä kultasepänliikkeitä lukuisine koruineen ja kelloineen, jotka häikäisevät loistollaan.
Koruja valmistetaan paljon antiikin perinteiden mukaan. Etenkin makedonialaisia ja minolaisia perinteitä suositaan koruissa. Korut ovat monesti aivan uniikkeja käsintehtyjä kappaleita. Rodoslaiset kultasepät ovatkin tunnettuja hyvästä ammattitaidosta. Asiakas voi valita halutessaan niin monen karaatin sormuksen, kuin hän haluaa. Kulta ja hopea hinnoitellaan liikkeissä painon mukaan ja hintaan lisätään kohtuullinen korvaus kultasepän työstä.
Rodoksen käsintehty keramiikka on ollut jo monien vuosikymmenten ajan todella suosittua. Tarjolla on kauniita keraamisia lautasia, kannuja, kuppeja, vaaseja ja säästöpossuja, jotka ovat toinen toisiaan värikkäämpiä ja hienommin koristeltuja. Hintahaitari on laaja; keramiikkaa löytyy hyvinkin edulliseen hintaan, mutta merkkikeramiikkatuotteet voivat maksaa jopa 200 euroa.
Jos keramiikan tai matkamuistojen sijasta haluaa shoppailla esimerkiksi vaatteita, silloin on hyvä suunnata Rodoksen Uuteenkaupunkiin. Uudenkaupungin keskustassa on paljon merkkiketjuliikkeitä, kuten Zara, H&M, Sephora, Mango, Pull&Bear, Nike, Lacoste ja Benetton, sekä monia muita. Jotkin liikkeistä saattavat aluksi tuntua olevan hieman piilossa, mutta yleensä pienen etsinnän jälkeen ne löytyvät, esimerkiksi minun piti jonkin aikaa kierrellä ja pyöriä ympäriinsä, että löysin Sephoraan.
Miesten vaateliikkeet puolestaan ovat vähentyneet kuuden vuoden sisällä huomattavasti. Tästä paikallisetkin ovat olleet nyrpeissään. Merkkiliikkeitä kyllä löytyy jonkin verran, mutta niissä valikoima koostuu lähinnä kauluspaidoista ja kengistä. Rodeo Store:sta löytyy monipuolinen valikoima, niin miesten kuin naistenkin vaatteita. Sieltä löytyy myös edullisempia merkkejä, toki hintavampiakin. Rodeo Store sijaitsee Uudessakaupungissa, toinen osoite on Karpathou 9 ja toinen Gr. Lampraki 35i, 85100 Ródos, liikkeitä on siis kaksi. Tästä näet liikkeen Facebook-sivut. Seuraavana on aiemmin mainittujen liikkeiden osoitteet. (Nämä osoitteet on etsitty internetistä, joten en voi täysin varmaksi näitä sanoa, sillä en ole niitä paikan päällä tarkastanut):

Mango: Averof 15, Rodos 851 00, Kreikka
Zara: Grigoriou Lampraki 40, Rodos 851 00, Kreikka
Sephora: Amerikis 6, Rodos 851 00, Kreikka
H&M: Ethelodon Dodekanesion 6, 85100 Rhodes Greece
Benetton: Gallias 2, Rodos 851 00,Kreikka
Nike: Venizelou
Sofokli, 851 00 Rodos, Kreikka
Lacoste:Amerikis 39, Rodos 851 00,Kreikka
Pull&Bear: Nikolau Plastira, 2 85100 Rhodes Greece
Toki Uudestakaupungista löytyy muutakin, kuin vaateliikkeitä. Esimerkiksi Uudessakaupungissa on tarjolla paljon hienoja koruja ja kelloja, siisteissä designliikkeissä. Lisäksi kreikkalaista hunajaa on myös saatavilla Uudestakaupungista. Uudessakaupungissa on monissa paikoissa pieniä kenkäliikkeitä, joissa myydään sandaaleita, korkokenkiä, ballerinoja jne. Monesti juuri näissä pienissä liikkeissä tuotteet ovat melko edullisia.
Rodos on myös tunnettu lukuisista pienistä sateenvarjoliikkeistä. Näissä sateenvarjoliikkeissä myydään pelkästään sateenvarjoja! Esimerkiksi yksi sateenvarjoliike (en nyt muista sen nimeä), sijaitsee Mandrakin sataman lähellä, Uudessakaupungissa, aivan Vanhankaupungin vieressä. Nämä sateenvarjoliikkeet ovat mielestäni herttaisia ja näkemisen arvoisia erikoisuuksia.
-Julia-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.