Kerron tässä postauksessa auton vuokraamisesta ja autoilusta yleensäkin Rodoksella.
Rodoksella auton vuokraaminen on helppoa ja suhteellisen edullista. Useimmat suuret autovuokraamot toimivat lentokentällä, kuten esimerkiksi:
Drive Rent A Car on myös yksi suosittu vuokraamo. Se kuuluu Budget-ketjuun ja sillä on monia toimistoja Rodoksella. Yksi toimisto sijaitsee lentokentällä puh. +30 22410 81011, www.driverentacar.gr. Rodoksella on myös monia hyviä ja luotettavia paikallisia autovuokraamoita. Jokaisessa turistikeskuksessa autovuokraamoita on vähintään yksi. Monesti näissä vuokraamoissa on joustavampi hinnoittelu, kuin kansainvälisillä ketjuilla sekä hyvä palvelu.
Autonvuokraus Rodoksella maksaa noin 35 euroa / päivä, tai 210 euroa / viikko. Nämä hinnat koskevat vuokrattaessa pikkuautoa, sesonkina paikan päällä. EU-maan kansalaisella auton vuokraamiseen käy kotimainen ajokortti, kunhan se on ollut vähintään vuoden voimassa ja kuljettaja on vähintään 21-vuotias.
Autotiet ja opasteet ovat yleensä hyvässä tai ihan kelvollisessa kunnossa. Päävaltatie kaakkoisrannikolla Rodoksen kaupungin eteläreunasta Afánduun on nelikaistainen. Pitkälle etelään ja takaisin on kuitenkin haastavaa ehtiä päivässä. Kaikkialla saarella ei ole kuitenkaan niin hyvät tiet, kuin toivoisi. Joillain teillä puuttuu piennar kokonaan ja tien reuna on vain irtosoraa. Sateen yllättäessä tiet voivat muuttua hyvinkin liukkaiksi. Monissa paikoissa tiet ovat myös väärin päin pengerrettyjä.
Periaatteessa Rodoksella pätevät samat liikennesäännöt, kuin Suomessakin. Liikenne on oikeanpuoleinen ja ohittaminen tapahtuu vasemmalta puolelta. Stop-merkki ja punainen valo tarkoittaa pysähtymään ja hätävilkkuja saa käyttää vain hädässä. Kuitenkin verrattuna suomalaisiin, kreikkalaiset eivät paljoa välitä liikennesäännöistä, pikemminkin ne ovat tehty heidän mielestään suuntaa antaviksi.
Yleisesti pääteillä nopeusrajoitus on 90 km/h ja
taajama-alueilla rajoitus on 50 km/h, jos toisin ei ole merkitty. Nämä
rajoitukset tosin eivät päde läheskään aina paikallisiin, vaan jotkut heistä kyllä ajavat
surutta ylinopeutta. Suurin osa Rodoksen liikennemerkeistä on tuttuja yleisiä
eurooppalaisia merkkejä. Vastaan voi myös tulla jonkin verran kirjoitettuja
liikennemerkkejä, kuten "kiertotie = παράκαμψη,
parákampsi" "vaara = κίνδυνος, kíndynos" "linja-autopysäkki
= στάση λεωφορείου, stási leoforeíou" Muita hyödyllisiä lauseita ovat esimerkiksi "Olemmeko oikealla tiellä? = Páme kalá giá?",
"Autoni on hajonnut = I amáxi mou éhi páthi vlávi", "Tankki
täyteen, kiitos = Óso pérni, parakaló"
Turvavyön käyttöpakko on voimassa Rodoksellakin ja sen laiminlyömisestä voi seurata 350 euron sakko. Rattijuoppoudesta on rajummat sakot, nimittäin 400–1200 euron sakot ja lisäksi ajokortin menetys. Erityisesti viikonloppuisin ja ilta-aikaan poliisi on puhalluttamassa autoilijoita. Rodoksella on monia yksisuuntaisia teitä, mutta näistä jotkut paikalliset eivät paljoa välitä.
Jos liikenteessä huomaa armeijan kuorma-autoja, heille kannattaa antaa kunnolla tilaa. Jalankulkijoiden kanssa kannattaa myös olla tarkkana, he saattavat yllättäen kulkea mistä vaan. Erityisesti humalaisten turistien liikkeet voivat olla arvaamattomia.
Jos esimerkiksi auto hajoaa tai ilmenee muu ongelma, silloin tulee laittaa varoituskolmio auton taakse jonkin matkan päähän. Yllättävien tilanteiden varalta on aina hyvää pitää matkassa autovuokraamon numero, johon voi ongelmatilanteessa soittaa.
Tööttäilemisellä Rodoksella on aikalailla eri merkitys kuin Suomessa. Monesti paikalliset tööttäilevät nähdessään liikenteessä tuttunsa tai tööttäilevät muuten vain. Toki silloinkin, kun jostain halutaan varoittaa esimerkiksi risteyksessä, töötätään. Ollessa Rodoksella, hätävilkkuja näkee varmasti paljon vilkkumassa. Todennäköisesti kuitenkaan kyse ei ole hädästä, vaan monesti paikalliset saattavat käydä pikaisesti asioilla, jättäen auton vilkkumaan tienvarteen, merkiksi siitä, että autonkuljettaja palaa kohta.
Ajaessasi Rodoksella tulee noudattaa liikennesääntöjä, mutta ei pidä unohtaa, etteivät etenkään paikalliset niitä yleensä noudata. Ei pidä pitää itsestäänselvyytenä, että kaikki tottelevat liikennesääntöjä niin kuin pitäisi.
-Julia-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.