maanantai 11. huhtikuuta 2016

Ruokailu

Moi! Kerron nyt kreikkalaisista ruoista ja juomista sekä joitain vinkkejä, missä Rodoksella kannattaa käydä syömässä.

Vuosisatojen ajan kreikkalainen ruoka on valmistettu peruselintarvikkeista, kuten tuoreista vihanneksista, merenantimista, vuohen- ja lampaanlihasta, mausteyrteistä ja oliiviöljystä. Nämä ovat kreikkalaisen keittiön ydin, joista muodostuu perinteisiä, maukkaita kreikkalaisia ruokia. Kreikkalainen perinneruokavalio on terveellistä, maistuvaa ja täyttävää. 

Ruoka tarjoillaan joko raakana, uunissa kypsytettynä tai grillissä liekitettyinä. Oliivit, oliiviöljyt, viinirypäleet, mezédekset, tzatzíkit, suvlákit, mussákat, stifádot ja erilaiset juustot ovat kreikkalaiseen keittiöön olennaisesti kuuluvia ruokia. Maitotuotteita käytetään kohtuullisen vähän, joten vegetaristeillekin löytyy monipuolisia ruokavaihtoehtoja. Yleisesti ottaen monissa ruokapaikoissa on hyvät hinta-laatusuhteet.  

Saarella tehdään erinomaisia viinejä, joten ne ovat ehdottomasti maistamisen arvoisia. Suurin viinien tuottaja on CAIR, mutta myös pieniä, yksityisiä viinitiloja löytyy. Viinitiloilla on mahdollisuus vierailla ja maistella viinejä. Retsínaa on valmistettu jo antiikin ajoilta lähtien ja se on edelleen suosittua. Tämä viini tulee juoda aina hyvin viilennettynä. Retsína on hyvin kevyttä, mutta sen maku vaatii totuttelua.  Oúzo on aniksenmakuinen kreikkalainen viina, joka nautitaan veden ja jäiden kera aperitiivina. Suosittuja kreikkalaisia oluita ovat esimerkiksi Mythos, Pils Hellas, Fix ja Alfa

Tässä joitain Vanhassakaupungissa olevia suositeltavia ruokapaikkoja (hinnat ovat laskettu keskimäärin yhden hengen annoksen mukaan, johon kuuluu viiniä tai olutta) :

Mandalassa on tarjolla pasta- ja pataruokia sekä Välimeren salaatteja. Mandala on kahvila-bistro tyyppinen paikka ja se on suosittu etenkin nuorten keskuudessa. Nuoret tulevat tänne hyvän ruoan ja seuran vuoksi. Mandala sijaitsee osoitteessa Sofokléous 38. Hinta 18-24 €. Ravintola Dinoris on perustettu vuonna 1967 ja se toimii lähes koskemattomana säilyneessä rakennuksessa 1310 vuodelta. Dinoriksessa on ystävällinen palvelu ja hyvä valikoima merenantimia. Ravintola löytyy Mouseoun aukio 14:sta. Hinta 24-30 €. Jos lomalla haluaa maistaa aitoa, herkullista ja perinteistä kreikkalaista ruokaa, on Mama Sofia hyvä vaihtoehto. Mama Sofia perheineen tarjoilee laadukasta ja tuoreista raaka-aineista valmistettua ruokaa, joka on kreikkalaista ruokaa parhaimmillaan. Ravintola löytyy osoitteesta Orfeos 28. Hinta 24-30 €.

Tässä joitain Uudessakaupungissa olevia suositeltavia ruokapaikkoja: 

Agalma on edullinen ravintola, josta löytyy niin kreikkalaista kuin kansainvälistä ruokaa. Jos syöt Agalmassa, grillilautanen tai merenantimet ovat erittäin hyviä vaihtoehtoja. Lisäksi valikoimassa on laajasti viinejä ja erilaisia cocktaileja. Lisäksi kreikkalainen musiikki tuo mukavan tunnelman. Agalman osoite on Alexandrou Diakou 68. Hinta 18-24 €. Tamam on perheen pitämä, pieni, viihtyisä ravintola, jossa asiakaspalvelu on erittäin ystävällistä ja avuliasta. Ravintola on erikoistunut kreikkalaiseen ruokaan. Tässä ravintolassa kannattaa ehdottomasti käydä syömässä ja kokemassa herkulliset ruoat. Lisäksi täältä löytyvät laajat viinilistat, joten valinnan varaa viinienkin suhteen riittää. Jonot välttääkseen, syömään kannattaa tulla alkuillasta. Tamamin osoite on Leontos 1. Hinta 24-30 €.








Balsamico on myöskin pieni, perheen pyörittämä ravintola, jossa on moderni sisustus. Balsamicossa tarjoillaan erittäin herkullista, suussa sulavaa ja aitoa kreikkalaista ruokaa sekä paikallisia viinejä. Mezet ovat täällä myös erittäin herkullisia, niitä kannattaa maistaa. Mezet ovat tehty lähiseudun tuoreista raaka-aineksista. Balsamico löytyy osoitteesta Akti Miaouli 4-6. Hinta 24-30 €.

Kreikkalainen ruoka on kokonaisuudessaan todella herkullista ja maistuvaa, ehdottomasti kokeilemisen arvoista! :)


-Julia-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.